keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tikkarimekko....

Nyt sitten valmistui ensimmäinen mekko! Leikkasin jo heti kaksin kappalein, mutta ommellaan ja esitellään yksi kerrallaan ;) Tämä ihana pilkullinen babycord on marinoitunut kaapissa ainakin vuoden, jos ei kaksi! Kauan sitten tilasin sitä Iinulta ja en tiedä miksei ole päässyt pöydälle saakka vaikka on noinkin söpöä.

Siis pilkkuja ihan kunnolla!
Ja perus söpössä väriyhdistelmässä, vaaleanpunainen-harmaa!


Kaavana Ottobren suunnittelukilpailun voittaja kaava, ja tällä ole aiemmin tehnyt mm.pöllömekon. Nyt tosin pidensin kaavaa useamman sentin ja edelleen muuten kokoa 98cm koska meidän neiti on niin hoikka ;)

Heti kun otin kankaan työn alle, päätin kokeilla virkkaamalla jotain koristetta! Ensin virkkasin ohuemmasta langasta ketjua, ompelin kiinni ja meni ihan pipariksi, purkasin ja virkkasin taas paksummasta langasta, onnistui! Vaikea saada kuvaan sitä kuinka kauniilta ketju näyttää pinnalla...


Sitten vaan virkkailin jotain x kolme ja minusta ne näyttää ihan tikkareilta! Voi ne olla vaikka puitakin, ihan sama mutta aika söpö! Ei meillä olekaan ollut pitkään aikaan mitään näin hempeää ;)


Yläosan vuorasin ihan trikoolla ja olalle nepparit, kun ei sattunut olemaan oikean värisiä nappeja ja nuo on paljon nopeammat!

Tarkoitus on mennä ihan päiväkotimekoksi mutta tokihan tuolla voisi lähteä juhliinkin! Alle vaikka vaaleanpunainen poolo ja sukkikset kera harmaiden säärystimien. Tarttee vissiin lähteä käymää H&M lastenosastolla, kaikkea kun ei ehdi itse tekemään.


Toi babycord on ihana mekkona mutta menee ihan törkeän helposti ryppyyn! Ehkä mä kestän sen kuitenkin! Seuraava mekko ei sitten olekaan yhtä hempeä ;)

Mukavaa loppuviikkoa!

15 kommenttia:

Perhonen korvanlehdellä kirjoitti...

Aivan ihana.

Hanna kirjoitti...

Kivan näköinen! Ja edellisen postauksen kissa myös söpö! :)

Mun Tekemä kirjoitti...

Ihana yhdistelmä! Virkkaus kruunaa mekon!

Caorann kirjoitti...

Tää on upea!

Carovarium kirjoitti...

tosi hieno!

Henni kirjoitti...

No siitäpä tuli söpö.

Sarita kirjoitti...

Tosi söötti ja ihanan huolellista työn jälkeä!

Edellisen postauksen siniset kissahousut oli myös erityisen ihastuttavat sekä se pandasetti jossa housuissa meni tassun jälkiä, aivan ihastuttavia!

PikkuHoo kirjoitti...

Hieno ja idea ja toteutus. Pysyykö tuo virkkaus ihan hyvänä pesussa?

-TIINA- kirjoitti...

Pikku Hoo: mä kokeilin yhteen pöllöpaitaan samaa ideaa ja virkkasin ketjua, se ainakin on pysynyt pesussa hyvänä. Lanka on puuvillalankaa.

Hannaliini kirjoitti...

Ihana mekko! Suloiset nuo tikkarit!

NorppaStiina kirjoitti...

Aivan ihanan hempeä ja niin kivat nuo tikkari-koristeet!

Ilona kirjoitti...

Mä ajattelin heti, että on puu-mekko. Aivan ihana:)

Lealeijona kirjoitti...

Vautsi, aivan ihana! :) Sattumoisin löysin tänne ja taidan jäädä lukijaksikin! Olet todella taitava, osaisinpa itsekin. :)

JohannaL kirjoitti...

Tosi kaunis!

Mia kirjoitti...

Tosi kiva! :) Blogissani on sinulle tunnustus!