perjantai 23. huhtikuuta 2010

Pilkullisia sydämiä....

Tässä nyt viikon viimeinen postaus ja ompelus! Sain kuin sainkin kaikki kolme settiä valmiiksi, heh, jos ei lasketa niitä pieniä farkkulegginsejä ;) En vielä ehtinyt isompia tekemään...

Nyt siiten kesäisempi trikoo-setti! Pilkullinen trikoon IINULTA joskus viime syksynä ja trikoo on super ihanaa ja tosi hyvälaatuista! Olisin halunnut pitkähihaisen Hannahin mutta kangas ei riittänyt joten tyydytään lyhythihaiseen...

Paidan kaavana siis edelleen Hannah ja ilman mitään kikkailuja. Minusta tuo pilkkukangas ei tarvitse koristeita vaan on kaunis ihan noin. Kaveriksi tuli Löytö-Palasta ostetusta ihanasta olisko tuo petroolin sinisestä trikoosta paikkalegginsit! Näitä tuntuu nyt olevan joka puolella joten pakkohan se oli kokeilla. Tämä sinisen sävy on tosi kiva ja ajattelin muutamat muutkin paikkalegginsit tehdä, ideat on jo valmiina mutta siinä joutuu hieman kankaanpainantahommiin ;)

Applikoin sydämet trikoisiin ihan siksakilla jottei tule paksua saumaa joka painaa jos polvillaan oleskelee. Uskon että pysyy ihan nättinä. Tukikankaat tietty samat mitä muissakin applikoinneissa.


Hihansuita rypytin tällä kertaa kuminauhalla, siis alalankana! Kaksi ommelta sentin välein riitti ja hihansuu rypyttyi oikein nätisti.

Hirmuisen isolta tuo tunika tuossa näyttää mutta istuu päällä yhtä hyvin kuin muutkin Hannahit! Neidillä vaan oli tänään taas hieman huonompi päivä ja kuvia ei todellakaan otettu vaatteet päällä ;)

Nyt ompelunurkkaus hiljenee viikonlopuksi! Ihania vieraita tulossa kylään joten minäkin maltan pysyä pois koneen ääreltä....

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

torstai 22. huhtikuuta 2010

Maatila-setti kera farkkujen....

Tästä setistä on nyt vain päättömiä kuvia! Neiti sai setin päälleen kokeilumielessä ja ei halua riisua sitä jotta voisin ottaa kunnon kuvat ;) Kai se on hyvä merkki!

Kangas ihanan pirteää interlockia kera hauskojen maatila eläinten, ostettu Metsolasta. Pinkit kanttaukset jotta sopisi kivasti tytölle ja sopiihan se, tykkään kyllä! Pitäis vaan hieman yrittää muokkailla tuota tunikan kaavaa kun toi kaulus jää edelleen hieman isoksi minun makuun....

Oma suosikkini on ehdottomasti noi farkkulegginsit! Niistä tuli aivan hurmaavat! Tosin ne ovat hieman liian puikat mutta neiti ei suostu riisumaan joten menköön hetken! Onneksi mulla on tuota kangasta vielä niin pitää hieman leventää yläosasta kaavaa ja sitten tulee passelit!

Halusin hapsutetut paikat polviin mutta en jaksanut alkaa koneessa pesemään ja hapsuttamaan joten....leikkasin kankaan reunoissa olevat hapsukaitaleet ja kanttasin niillä sydämen malliset feikkipaikat polviin! Juu ihanat tuli!


Legginsien kangas on Löytö-Palasta, ohkaista denim-farkkua ja ihan pakko hakea lisää!!! Toivottavasti sitä on vielä. Mulla on samaista kangasta vihreänä myös, onneksi.

Siis tänään tehdään vielä uudet samanlaiset ja hieman isommat ;) Tai vaikka kahdetkin...

Jos jollain on oikein hoikka 92cm tyttö niin nämä yksilöt on kohta vapaata riistaa mutta ei mahdu vaippaa!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Viikon ompelukset...

Sekavaa settiä tiedossa!

Ekana tilauksesta tehty Hannah-tunika, kierrätyskankaista! Kangas on ohutta ja sopii täydellisesti tähän malliin, mutta olen tainnut hehkuttaa sitä jo aiemminkin ;) Meidän kuopuksellahan on samanlainen tunika. Kankaan riittävyyden kanssa oli hieman ongelmia mutta riitti kuin riittikin! Kokona 110/116cm.


Sitten omalle tytölle samanlainen tunika Etsyn kankaista. Neiti itse valitsi kankaan ;) Hihoissa yksiväristä perla-puuvillaa Eurokankaasta.

Sattui löytymään kaapista samaa sävyä olevat legginsitkin!

Kuopukselle olen ommellut ihan vaan perus vaatteita, ilman kikkailuja! Settejä on tulossa kolme mutta yksi vasta kokonaan valmiina ;)


Kankaana varmaankin kaikille tuttu viidakko-interlock, ostettu Metsolasta aikoja sitten. Välillä se tuntui jo liian synkältä tytölle mutta neiti niin ihastui noihin eläimiin että pakko siitä oli jotain tehdä! Piristin asua sitten keltaisilla kanttauksilla ja ihan perus legginseillä! Mietin noihin polviin paikkojakin jotka nyt tuntuvat olevan pinnalla mutta jätin kuitenkin pois. Raikkaampi mielestäni ihan noin vaan!


Vielä olis muutamia viimeisteltävänä mutta välillä on pakko käväistä töissäkin ;)

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Once again, Hannah x 3

Palataan takaisin Hannah-tunikoiden maailmaan! Tilaustyötä tehdessä innostuin leikkelemään samalla viime kesäisiä kankaita tunikoiksi myös! Seitsemän Hannahia on leikattu, kolme siis valmiina ja neljä vielä tulossa ;) Niistä kolme omille lapsille ja loput myyntiin...

Ihanainen mansikkakangas IINULTA viime kesänä tilattu, tosi hyvälaatuista puuvillaa! Tämä jos joku on kesäinen! Tähän voisi yhdistää vaikka valkoiset legginsit ja virkatun pipon ;)


MANSIKKATUNIKA
Koko 98/104cm
Hinta 25 euroa, sisältäen postikulut.
Yhteyttä voi ottaa sähköpostiin.
MYYTY!

Sitten ihania pilkkuja, pirteitä sellaisia! Kangas myös IINULTA ja viime kesän jämiä ;) Seuraksi laitoin hieman Farbenmixin nauhaa ja toi kivasti ilmettä tunikaan...



Nauhan ansiosta tunika meneekin nyt monenväristen legginsien kanssa...ruskeat, pinkit, vihreät ja miksei myös turkoositkin!

PILKKUTUNIKA
Koko 98/104cm
Hinta 25 euroa, sisältäen postikulut.

Sitten minun omaan suosikkiin, tilaustyöhön ihanasta Etsyn pöllökankaasta! Sain itse valita kahdesta valkopohjaisesta kankaasta ja valitsin tietty kirkkaamman värisen koska menee pikkutytölle! Hihoihin laitoin IINUN ihanaa limenvihreää finecordia ja se sopi täydellisesti! Oikein pirteä tuli....


Toivottavasti asiakas on tyytyväinen! Mä tosin tykästyin niin, että meidänkin kuopus tulee saamaan samanlaisen mutta pinkeillä hihoilla mutta niistä ehkä huomenissa...

Minusta tuo Hannah on siitä ihana kaava että se on niin monipuolinen! Kankaita muuttelemalla saat hyvinkin erilaisia lopputuloksia ;)

Ja nyt selaamaan uutta Ottobreta, joka just kolahti postilaatikkoon!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Baby Bornin kevätmallistoa....

Mitäs menin aamulla käymään Helinän blogissa ja ihastelemaan nukenvaatteita joita hän oli ommellut. Sattui sitten lapset seisomaan siinä vieressä....

"Äitiii, sä oot luvannu tehdä meille uusia housuja ja paitoja Baby Bornille!"

Ja teidän pitäis oikeesti kuulla miten meidän kuopus sen Baby Bornin sanoo! Ei muuten lopu ärrät siitä lauseesta!Alunperin oli tarkoitus siivota, mutta vettä tuli kaatamalla joten voihan sitä nukenvaatteitakin ommella... Ja tuumasta toimeen....

Ja settejä täytyy aina tehdä kolme, ettei tule tappelua! Tää nukenvaatteiden ompelu ei varsinaisesti kuulu mun suosikkeihin! Ihan yhtä paljon hommaa kuin normaaleissakin vaatteissa... No, ompahan nyt uudet setit neideillä ja tytöt tyytyväisiä! Takit kuulemma pitäis vielä ommella.

Vähän piti laittaa koristeeksi nauhaa ja laiskana kanttasin nauhalla tuon kauluksen ;)

Äidin suosikki oli tietty kaikkein värikkäin setti ja varsinkin kun se on tuon tummaihoisen nuken päällä! Kaikki kankaat oli tilkkulaatikosta ja kaavat Nukenvaatteita-kirjasta.


Mukavata viikonloppua!

torstai 8. huhtikuuta 2010

Pyykinkuivatus-setti ;)

Välillä taas applikointia.



Pinkki pilvi-velour on ollut hyllyssä jo aikas pitkään! Nyt sitten selailin uusia kaavoja ja löysin mielestäni kivan raglan-hihaisen tunikan, Ottobresta, nyt en muista numeroa. En juurikaan ole ommellut paitoja raglanhihoilla, vaikka tykkään niistä mutta ei ole muka tullut mitään ohjetta vastaan ;) Tämä ohje oli oikein mukava ja siitä on myös hupullinen versio! Ainoa miinus oli aivan liian isoksi jäävä kaula-aukko....GRRR, olin niin tyytyväinen applikaatioon että pakko oli ensimmäinen ns.perinteinen kanttaus purkaa ja tehdä tälläinen toinen jotta sain pinemmäksi! Lopputulos on ihan ok. Tuossa velourissa vaan ärsyttää kun toi valkoinen paistaa ihan hirveän selvästi läpi ;(

Applikaation idea on pyörinyt jo pitkään päässä ja voihan ne pyykit kuivattaa pilvissäkin! Pyykeistä harmittaa noi pinkit lapaset, jotka ovat aivan liian valjun väriset, kun taas tuo keltainen sopii pinkkiin oikein hyvin! Yleensä en ole mikään keltaisen ystävä mutta nyt on selvästi kevättä rinnassa kun kirkkaat värit niin miellyttävät!

Olishan tuonne helmaan voinut vielä nurmikkoa tehdä, mutta en enää jaksanut alkaa hifistelemään. Meidän kuopuksella kun alkaa tuo vaatekaappi olemaan aikas tyhjä...

Kaveriksi tuli ihan perus legginsit, samasta kankaasta josta narulla kuivuva mekko on. Pienen pätkän nauhaa muistin jopa ommella koristeeksi... Meillä on onneksi myös tuosta turkoosista legginsit, joten nekin menevät tunikan kanssa.



* * * * * * *

Yksi kysymys?

Miten hurauttelette tuon kainalon kohdan saumurilla? Onko jotain vinkkejä? Mulla kun tulee tuollainen ihme "lörppö" kohta siihen???? Venytänkö mä jotenkin kangasta vai mistähän se johtuu???

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Yksi mekko ja tunnustuksia ;)

Takaisin kehiin on palattu! Loma Rukalla vietetty ja taas on intoa täynnä! Ihana välillä käydä pois kaikista arjen rutiineista....Isommat käsityötkin jätin kotiin ja muutamia isoäidin neliöitä vain iltaisin virkkailin takkatulen ritistessä.

Tällainen Hannah-mekko syntyi meidän kuopukselle. Kirahvi-kangas Etsyn ostoja ja ruskea on joskus tarttunut mukaan Eurokankaan palalaarista kauan sitten. Jotenkin tönköltähän tuo näyttää henkarissa mutta päällä onneksi kaunis kuten Hannah aina!

Nyt pitäisi penkoa tilkkulaatikko, josko kirahvia olisi vielä kolmiohuivin verran ;) Polvisukatkin piti kaivaa laatikosta kuvausten ajaksi mutta ponnareita ei saanut laittaa vaikka äiti olisi halunnut! Erityisen hankalaa välillä näiden uhmisten kuvaus ja lahjonta ;)

Jokainen tyttö on jo omat lempparikankaat tilatuista valinnut ja kaksi samalla kaavalla tehtyä mekkoa ainakin vielä tulee.... Välillä kyllä palataan applikoinninkin ihmeelliseen maailmaan!

* * * * * * * *

Olen myös saanut tunnustuksia! Kiitos kiitos! Taisin saada näitä useammankin, ainakin Piialta, Annikalta, Sanilta, meenulta ja Matleenalta! Nyt en saa vaan tuota linkkiä toimimaan joten menköön kiitokset nyt näin ;) Huomasin että tunnustus on kiertänyt jo useissa paikoissa, joten jätän lähettämättä eteenpäin. Kaikki seuraamani blogit ovat tunnustuksen arvoisia ja niitä on varmasti vielä paljon enemmänkin!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!