sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Lankojen pauloissa...


Käväistiin viime viikolla mutka Espoossa ja Vantaalla. Automatka sujui mukavasti ainakin minulla, koko valoisan ajan neuloin minkä ehdin ;) Sain valmiiksi toisen harmaan tilaustyönä tehdyn kaulurinkin ja se lähteekin huomenissa uuteen kotiin!

Ystäväni oli saanut työpaikaltaan mainion vinkin kivasta lankakaupasta! En nyt oikein voi kutsua kauppaa mainioksi, sillä minusta se lähenteli jo neulojan taivasta!!! Lankamaailma Nordia
on pohjoismaiden suurin erikoisliike, sellaiset 400 neliötä mitä ihanampia lankoja! AAH! Meillä oli reilu tunti aikaa kun sinne menimme ja se ei riittänyt ollenkaan...mä ehdin juuri koluta yhden seinän lävitse. Nyt ainakin tiedän mistä käyn aina hankkimassa lankoja ;) Hinnat olivat edulliset ja suurin osa langoista oli norjalaisia mutta paljon myös kaikkia erikoisempia lankoja joihin en valitettavasti ehtinyt perehtyä. Muutamaa merkkiä mukaan kuitenkin ehdin napata.

VIKING, Naturgarn lanka oli yksi mikä mukaan lähti. 100% villaa ja hurmaavan pehmeää, käsinpesulla mennään mutta se ei minua haittaa. Ensimmäisen kuvan ruskean kaulurin ehdin jo kokeeksi tekaista matkan aikana...Kauluri on itselleni ja ilman hartiaosaa. Laitan kuvia käytössä joku kaunis päivä ;) Hintaa langalle tuli 1,45 euroa per kerä ja kerässä on 50g/50m. Siis halpaa mielestäni!

Liikkeessä oli myös hirmu paljon erilaisia ihania ohjeita! Yhden ohjeen sieltä bongasin mutta lanka siihen oli viime vuoden mallistosta ja nyt loppu, joten tilalle piti löytää uusi vastaavanlainen. Päädyin lopulta MARKS&KATTENSin Quick lankaan, todella paksua ja 9 puikoilla neulottavaa, 70% akryylia 30% villaa. Eilisellä automatkalla oli paita pakko jo aloittaa ja nopeastihan tuosta tulosta syntyy ;) Katsotaan sitten milloin saan loppuun saakka tehtyä ;)

Mä olen nyt jotenkin jumittunut näihin neulomuksiin! Mielessä on kyllä ollut jo kesäisemmätkin jutut ja ompelukset mutta nämä ainakin tehdään vielä loppuun!

Vieläkö te neulotte, vai oletteko jo kokonaan kääntäneet katseet kevääseen ja kesään?

Niin ja tämä ihana Lankakauppa sijaitsee Helsingissä, Oulunkylässä! Suosittelen ehdottomasti käyntiä jos liikutte siellä päin!

9 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Minä en osaa kääntää kesään varmaan ikinä, eli aina on jokin neulomus keskeneräisenä. Tällä hetkellä parikin.. :)

HIIRIEMO kirjoitti...

Voi mikä kauppa, onneksi niin kaukana! Menen aina ihan sekaisin lankakaupoissa ja ostan ja ostan, vaikka tarvista ei olisikaan, se on kummallista. Aivan ihanan näköisiä lankoja!

Esmeralda kirjoitti...

Oi, tuonnehan pitää päästä! Kiitos vinkistä. :)
Täällä ainakin neulomiskausi jatkuu kovaa kyytiä, vielä ihan villaakin! Ehkä kevättä kohti täytyy vaihtaa puuvillaan ja vilpoisaan bambuun.

Jenkku kirjoitti...

MInä neulon kesät talvet. :D Tällä hetkelle tekeillä pino kissapipoja, eikä loppua näy. :)

Hipsu kirjoitti...

Voi kuinka herkullisia!
Niinkuin edellisen postauksen pilvipaitakin.

Hipsu kirjoitti...

Voi kuinka herkullisia!
Niinkuin edellisen postauksen pilvipaitakin.

Matleena kirjoitti...

Ihania juttuja sulla täällä blogissasi! Olis itelläki tarkoitus alkaa neulomaan tuollaista "kaulajuttua" =)

Helinä kirjoitti...

Vielä neulotaan täälläkin, ihan vielä talven pauloissa olen :). Tuo kauluri on mullakin työnalla mutta katsotaan nyt koska saan valmiiksi - joku ihme käsityöväsymysplääholo pääsi nimittäin ainakin osittain iskemään päälle. Mutta eiköhän se inspis sieltä taas hetken kuluttua iske :).

Jana kirjoitti...

tosi kiva blogi ja ihania lankoja... kuolaa täällä...

neulon ja ompelen silloin kun ehdin ja riippuu aina kumpi kiinnostaa just silloin enemmän

voin neuloa missä vaan(aina jotain repussa mukana), mutta ompelu suuju vain kotona työhuonessa.... joten... mies täytyy olla kotona ja vahtimassa lapsukaiset...