sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Hieman kesäompeluksia...

Minun vapunviettoni sisälsi ompelua! Ei siis hullumpaa ;) Kahdet verhot sain tehtyä ja loppusilauksen kahteen kesämekkoon kuopukselle! Pöydällä mekot on odotelleet jo useamman viikon.

Mekon kaavana vanha "Ruusumekko" Ottobresta vuosien takaa, ja edelleenkin tykkään mallista vaikka vekkien ompelu onkin aikaa vievää...Kangas on viime kesänä tilannut Etsystä ja vihdoin raaskin sen kayttää!



Poikkeuksellisesti laitonkin tällä kertaa hyvin neutraalin kanttauksen vaaleanpunaisella vinonauhalla, oranssi oli toinen vaihtoehto mutta tällä kertaa hempeiltiin. Tuo kangas on kyllä niin ihana! Tänään oli vain kohtalaisen viileä keli ulkona kuvaamiseen....

Ompelin myös toisenkin mekkosen samalla kaavalla, mutta unohtui tyystin kuvata kun siirryttiin jo shortseihin! Toisella kertaa sitten esittelyyn se versio.

Uusimmassa Ottobressa oli parikin kokeilemisen arvoista kaavaa ja ekana pöydälle pääsi ihanat shortsit! Näistä tuli NIIN mageet että!!!!




Hieman korotin vyötäröä kun näytti hieman matalalta ja ihan hyvät tuli! Paitaa ei kiinnostanut laittaa päälle, joten mentiin pelkillä shortseilla ;) Näitä tulee varmasti vielä lisää!!

Ompelin keskimmäisellekin samaisesta kankaasta mutta olivat niin napakat että kiristivät liikaa, joten ne tulee varmaan kaupan jossain vaiheessa, kokona oli 122cm mutta menee parhaiten noin 110cm, jos kiinnostaa niin yhteyttä vaan sähköpostiin!

21 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Aivan syötävän ihana mekkokangas!! Kiva malli muutenkin, missä numerossa tuo ohje on ollut?

Kivat sortsit myös, itellä vielä harkinnassa kokeilisiko tuota. Onko sortsimalli itsessään kovin niukka, vai oliko vika sopimattomuuteen liian joustamattomassa kankaassa?

Inkeliina kirjoitti...

Ah miten ihana tuo mekkokangas! Ja nuo shortsit on kyllä kans hienot, ehdottomasti menee kesä ompelulistalle. :D

NorppaStiina kirjoitti...

Aivan mahtavan kaunis tuo mekko! Kannatti raaskia käyttää tuo kangas tuohon mekkoon!

kewa kirjoitti...

Kaunis mekko ja kivat housut!

-TIINA- kirjoitti...

TanttaRalla: aion seuraavat kokeilla velourista ja voi olla ettei tuo frotee tosiaan jousta tarpeeksi, mutta kuosina sopi niin täydellisesti noihin että oli pakko kokeilla : ) Ja mekko on Ottobre 2/2003

Inkeliina; kiitos!

Norppastiina; mä halusin kanssa ettei kangas "huku" ja siksi näin yksinkertainen malli

Taikku kirjoitti...

Huikean hieno mekko! Mahtavaa kangasta :-)

-Minna- kirjoitti...

Ihana mekko!

Itse sain näiden tautien lomassa vapun aikana samaiset shortsit ommeltua keltaisesta velourista ja niistä tuli kyllä niin syötävän suloiset että :-).

-TIINA- kirjoitti...

Minna: juuri keltaiset in minullakin mielessä : )

Mari kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mari kirjoitti...

Täällä kämmäilen kommenttien kanssa...

Todella kaunis mekko! Ja nuo shortsit ovat mahtavat. Täytyy kyllä etsiä käsiini tuo shortsikaava :)

Annika kirjoitti...

Aivan ihana mekko, ja samaa mieltä kankaasta, on kyllä niin suloinen :) Shortsikaava pitää ehdottomasti ottaa kokeiluun..

MettaD kirjoitti...

Aivan valtavan ihana mekko! Kangas on kyllä todella upeaa! Ja nuo shortsit! On kyllä minunkin kaivettava tuo kaava ja päästävä kokeilemaan!

Eliisa kirjoitti...

Upea hamonen, kangas on kaunista - ja todella suloiset pöksyt!!

Suvi kirjoitti...

Ihan mielettömän suloinen tuo mekkokangas! :) Ja kivat shortsit. :)

Tupuna kirjoitti...

Tosi suloinen mekko ja makeet pöksyt!!

Sani kirjoitti...

O kyl ihan mahti ihanna mekkokangas :)
Ja tosi ihanat shortsit!!

Tiina kirjoitti...

On kyllä tosi päheet shortsit! Tuo kukkakuosi passaa huipusti sortseihin.. jokohan joutuu tilaamaan.. ,)

Sarita kirjoitti...

Mahtava toi mekkokangas!

Unknown kirjoitti...

Ihana kangas mekossa! Tuli niin kesainen olo!

Pioni kirjoitti...

Mekon malli näyttää edelleen tosi hyvältä!

Minnariitta kirjoitti...

Ihana mekkokangas! Ja nuo shortsit!!! Ah, millaset!