perjantai 24. elokuuta 2012

Nukkekodin kasvihuone...

Vähän erilaista käsityötä taas tähän väliin! Ompeluinnostus on edelleen hukuksissa ja ainoastaan neulontarintamalla tapahtuu jotain, tosin sen verran isompi juttu että kestää ;) Nyt kuitenkin jotain esittelyyn saakka...

Meillä töissä on erilaisia juttuja pakattu ties mihin laatikoihin ja viime aikoina olen raahannut pakkausmateriaaleja kotiin askarteluun! Kipupiuhan paketista ja jäätelötikuista sitten rakentelin kasvihuoneen tyttöjen Lundby leikkeihin. Tuli tosin hieman korkea isomman neidin parvekkeen alle joten tokaluokkalainen sai sitten tämän harjoitusversion.


Alustana käytin ihan tavallista paksua pahvia, ja työn aloitin lankkulattian asennuksella. "Lasiseinät" on kehystetty jäätelötikuilla ja kuumaliimalla koottu koko hökötys. Pahvireunat pitäisi vielä siistiä mutta se tulee aikanaan kunhan aloitetaan pihaprojekti neitien kanssa. Auringonkukat tein kaupasta ostetuista päivänkakkaroista maalilla maalaten oikeat värit päälle. Pikkuämpärissä olevat porkkanat on meidän 9-vuotiaan tekeleitä ja tehty cernit-massasta.


Kasvihuoneen toisella nurkalla on köynnösruusu, tosin harvalehtinen sellainen! Tuo lehtien asennus pinsettien kanssa on aikas haastavaa hommaa ;) Ehkäpä niitä lehtiä tulee joskus lisää...




Kasvihuone on takaseinältä avoin ja tarkoitus laittaa talon seinää vasten. Voi olla että tomaattien ja viiniköynnösten saapumiseen menee aikaa mutta toimikoon sen aikaa vaikka kahvittelu paikkana. Perheen äidin vieressä näkyy hieman tulevaa vesiaihettakin....Tämäkin on kohtalaisen koukuttavaa ja aikaa vievää puuhaa! Jos olis ihan oma huone näille jutuille niin ehkä tulis tehtyä useamminkin ;) No lasten kanssa yhdessä edetään hissukseen...

16 kommenttia:

Päivityksiä kirjoitti...

Oih, ihana!

-TIINA- kirjoitti...

Keräänkö Päivi sullekin kansia ;) Jos vaikka innostut kasvihuoneen tekoon...

Satu kirjoitti...

No WAU! Onpa siinä ollut näpertämistä, mutta lopputulos on kyllä huikean hieno!

Mun Tekemä kirjoitti...

Huikean hieno!

Krista kirjoitti...

Mahtava!!

Mervi kirjoitti...

Hienolta näyttää! Mun nukkisprojekti on edennyt varsin hitaasti viime kuukausina, pitäis kunnostautua niin sillä kuin ompelusarallakin...

Päivityksiä kirjoitti...

Kiitos tarjouksesta, mutta yritän käyttäytyä rationaalisesti ja kieltäytyä. Koti pursuilee taas jo muutenkin, kasvihuoneen kokoista tilaa ei saa raivattua...

Sitten kun tulen katumatuulelle, niin hihkun josko niitä vielä ois saatavissa ;)

NorppaStiina kirjoitti...

Todella hieno! Neitokainen istui vieressä, kun ihastelin tätä ja ilmoitti, että haluaa myös tuollaisen.:)

Pizzicato kirjoitti...

Tunnustus sinulle blogissani! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan suloinen kasvihuone!

pau kirjoitti...

Ihan mielettömän hieno!

Maarit kirjoitti...

IHANA! JA mitä siitä, jos ei jaksa ommella - käsitöitä ja käden taitoja tarvitaan perheessä muutenkin joka päivä!

Ulrika kirjoitti...

onpa hieno! täytyykin pitää silmat auki, kun käydään Tiimarissa. Tämänlainen kasvihuone piristäisi kummasti tyttöjen nukkekotileikkejä. Kiitos ihanasta ideasta!

Janvi yadav kirjoitti...

I have seen that every person wants to express his feelings well but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have written your own words. feelings are expressed. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. Online Girl Gurugram
Online Gurugram Girl number
Butey Full girl gurugram
Gurugram Girls Hostel
beautifull nightlife Gurugram
gurugram night girl
beautifull night girl Gurugram
vip Girls In Manesar
gurugram girl cheap rate

Model escorts in delhi kirjoitti...

Thanks for shareing comments

Air-hostess escorts in delhi kirjoitti...

Thanks for shareing comments